LÄÄKIS

En aikonut kirjoittaa tai tehdä ainakaan videota tästä aiheesta. Mä en päässyt opiskelemaan lääkäriksi -en vielä edes 3:lla kerralla. Se, k...

En aikonut kirjoittaa tai tehdä ainakaan videota tästä aiheesta. Mä en päässyt opiskelemaan lääkäriksi -en vielä edes 3:lla kerralla. Se, kuinka tunnen olevani ihan nolla ja kerron siitä täällä, pelottaa minua. Siellä ruudun takana on kuitenkin niitä ihmisiä, jotka ajattelee, että olen vain bimbo blondi, kuka ei tuu ikinä saavuttamaan unelmaansa, vaikka kuinka yrittää. Joskus jopa musta tuntuu niin. Kaikki mun läheiset ihmiset tietää, kuinka hyvin osaan. Pahinta tässä on se, että mä en enää edes usko siihen tai jaksa yrittää. Oon luovuttaja? Ainakin joskus musta tuntuu siltä.

Mä tein vuosi sitten videon youtubeen, jossa kerroin mun fiiliksistä lääkiksen suhteen. Video sai tosi paljon sekä negatiivista että positiivista palautetta. Mulle aihe on kuitenkin ollut jo vuoden ajan todella arka, ja negatiivisen palautteen käsitteleminen oli yllättävän vaikeaa. Tänä kesänä mun oli tarkoitus päästä tekemään video, jossa kerron kuinka unelmat saavutetaan, jos niihin vain tarpeeksi uskoo. Tulokset tulivat. En päässyt. Video jäi siis tekemättä. Nyt olen ollut entistä enemmän rikki aiheesta, joten uuden "haku lääkikseen part 2" -videon tekeminen olisi minulle lähes mahdotonta. 

Koko kouluun hakeminen on aiheuttanut mulle pahaa mieltä enemmän kuin hyvää. En oo ikinä ollut omasta mielestäni perfektionisti tai pyrkinyt täydellisyyteen missään. However, viime syksynä tunsin itseinhoa. Mulla ei juurikaan kesällä tullut sellaisia fiiliksiä, mutta syksyllä palattuani kouluun kaikki vaan tuntui pahalta. Oltiin vietetty ihana kesä poikaystäväni kanssa ja yhtäkkiä olin vaan ihan yksin ajatuksieni kanssa. Joskus yöllä löysin itseni suihkusta itkemästä. Kävin opintopsykologilla ja sieltä mulle jäi sellanen fiilis, että mä en saisi valittaa, koska mullahan on kaikki hyvin. Jäi käsitys, että olisin ylipäätään liian heikko sinne kouluun, koska en osaa käsitellä edes sitä, etten pääse kouluun. Vähättely oli ehkä se, mitä enää vähiten kaipasin kyseiseen hetkeen. 

Vaikka luin vain muutaman viikon, pärjäsin taas paremmin ja osasin enemmän kuin viime vuonna. Oon vaan kyllästynyt kaikkeen suorittamiseen ja siihen, että täytyy osoittaa olevansa viisas ja älykäs. Se, että en näytä lukutoukalta, ei tarkoita ollenkaan sitä, että en lue koulukirjoja ja opiskelen parturikampaajaksi. Mä ajattelen ihan liikaa muiden mielipiteitä. Mun pitäisi päästä siitä eroon. 

Keväällä huomasin, että olen pärjännyt kemialla erinomaisesti. Nyt jotenkin koko yliopisto-opiskelu motivoi minua todella paljon. Haluan tietää kaikesta ihan kaiken - tai ainakin niin paljon kuin mahdollista. Toinen vuosi kemialla tarjosi minulle paljon enemmän. Ensimmäisen vuoden perusopinnot vaihtuivat aineopinnoiksi, jolloin pääsin oikeasti haastamaan itseäni. Tutustuin myös opiskelukavereihini paremmin, sillä ensimmäisenä vuonna ajattelin, etten aio jäädä sinne. Olen saanut yhden ihan parhaan ystävän, jonka kanssa olin Indonesiassa.








Vaikka kuinka toivoin kirjoittavani/puhuvani teille siitä, että kovan työn tuloksena on paikka unelmien opiskelupaikassa, en pääse tekemään niin. Ehkä kesällä 2018? Mua huvittaa, että mikäli pääsen opiskelemaan ensi vuonna, olen JO 29, kun valmistun -mikäli valmistun ja aloitan ensimmäisen opiskeluvuoteni 3 vuotta nuorempien kanssa hahah. Muutama vuosi takaperin ajattelin, että elämäni on tasapainoinen varmaan, kun täytän 25. Onneksi ei ole! Olisi ihan tylsää mennä jonkun tietyn kaavan mukaan: suoraan lukiosta pääsy lääkikseen, sieltä löytää ihana mies, mennä naimisiin ja saada kaksi lasta -tyttö ja poika. Hei pliiis...

Tässä tekstissä oli tarkoitus kirjoittaa siitä, kuinka epäreilu mun tilanne on, kuinka mun kuuluisi olla siellä koulussa, kuinka se aika ei riitä mulla siellä kokeessa, kuinka otan liikaa paineita siitä hetkestä, kuinka nukuin huonosti ennen koetta, kuinka mulla on lievä lukihäiriö, jne. Mä en jotenkin vaan jaksa olla niin säälittävä. Vaikka mua kuinka sattuukin se, etten päässyt, aion nauttia mun elämästä ihan yhtälailla, vaikka olenkin vasta myöhemmin lääkäri. Varasija 58 on edelleen ihan liian kaukana ja mulla pyörii edelleen mielessä tyhmät virheet, jotka tein, mutta niin varmasti muillakin, ketkä eivät paikkaa saaneet. Vaikka aloitin lukemisen täysiä vasta vapun jälkeen, uskoin kuitenkin olevani yksi kymmenestä sisään pääsevästä. En ollut. 

Se kirpasee tosi paljon, mutta siitä huolimatta yritän vain katsoa eteenpäin siihen päivään, kun opiskelupaikka myönnetään ja avaan samppanjapullon hymy huulilla ihan vaan mun kaikkein läheisimpien ihmisten seurassa. Haluan sillon olla ylpeä itestäni, vaikka pääsisinkin vasta 8:lla kerralla. 

You Might Also Like

35 kommenttia

  1. Löysin blogisi ihan sattumalta ja oli ihan pakko jättää puumerkki! Tiedän niin tunteesi, koska itse koin nuo tunteet kolmesti aikoinaan. Itse luovutin sen jälkeen, koska minulla oikeasti tuli ikä vastaan...olin vikalla hakukerralla 39 vuotias! Eli sulla ei todellakaan ole mitään hätää iän kanssa :) Toki omaan luovuttamiseeni vaikuttivat myös perhe ja työ, joita oli hoidettava hakuprosessien aikanakin. En jaksanut enää sitä rutistusta minkä lukeminen vaatii muun elämän rinnalla.

    Olen itse kritisoinut nykyisiä valintakokeita kovasti. Mitä hemmetin nörttejä lääkikseen halutaan? Miksei lääkikseen pyrkiville tehdä psykologisia testejä/"mitata" motivaatiota jne?!? Oman kotipaikkani johtava lääkäri totesi aikoinaan, että lääkikseen pääsevät kaikki hullut ja vaikka kouluampujat kunhan osaavat laskea :D Se on aika pelottava ajatus, vaikka onkin kärjistetty kommentti. Piileehän siinä totuuden siemen.

    Olin itse tehnyt jo pitkän työuran terveydenhuollossa ennen pyrkimistäni ja olisi hyvä jos sekin kokemus noteerattaisiin jotenkin. Kaikkea kun ei voi koulussa opettaa... Harmikseni lääkiksen muuntokoulutus ei saanut kokeilun jälkeen jatkoa.
    Eniwei, älä missään nimessä luovuta jos lääkis on kutsumuksesi! Vedä henkeä ja levähdä ja pidä mielessä, että heikoimmat olisivat jo luovuttaneet. Olet vahva kun jaksat pettymyksestä huolimatta yrittää uudelleen 👊🏻 Terkuin yksi uusi tsemppaaja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon, että päädyit jättämään puumerkin! <3 Minullakin on tottakai koulu, josta pitäisi nyt kolmannen vuoden aikana repiä kandi irti. Tuntuu, että lääkikseen halutessa sille on annettava ihan kaikki. Olen sen tehnyt jo yhtenä keväänä, enkä kuitenkaan päässyt. Kandin tekeminen ja samaan aikaan lääkisluku on kyllä todella rankkaa ja olen vielä harkinnut hakevani töihin tähän ohelle. Työ ja perhe vie varmasti entistä enemmän sitä lukuaikaa. Voin vain kuvitella, kuinka rankkaa se onkaan.

      Et todellakaan ole ainoa, joka kritisoi noita valintakokeita. Mä en usko psykologisten testien tai haastattelujen olevan enää mahdollisia, koska valtio säästää koulutuksesta nyt todella paljon. Lukiossa luokkani priimus sanoi kerran, että häntäkin kiinnostaa lääketiede, mutta ei halua lääkäriksi, koska ihmiset elävät liian pitkään. Silloin ajattelin juurikin niin, että tuollaisetkin tyypit voisivat hakea lääkäriksi ja kouluttautua alaan. Mä en ainakaan haluaisi mennä sellaisen lääkärin vastaanotolle.

      Kiitos tsempeistä! Toivotaan, että 4. hakukerta antaa minulle paikan. :-)

      Delete
  2. Uskon, että harmittaa, kun opiskelupaikkaa ei vieläkään irronnut. Tuttuni on hakenut lääkikseen jo kolmen vuoden ajan, eikä vieläkään ole päässyt lääkikseen. Hän on puoli vuotta aina töissä ja opiskelee puoli vuotta pääsykokeisiin ja siltikään paikkaa ei ole irronnut. Lääkikseen on todella vaikea päästä, mutta toivotaan, että seuraavalla kerralla on sinun vuorosi saada paikka! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä yksi työmaa hahah. Loppupelissä monta sataa ihmistä on todella kovatasoisia. Kokeessa vain pitäisi tehdä ihan kaikkensa. :-)

      Delete
  3. Voi ei tuo kuulostaa ihan mun hakuprosessilta ja mun fiiliksiltä, kun en myöskään 3:lla kerralla päässyt vaan jäin varasijalle 19. Tunsin itseni niin noloksi, huonoksi ja hävetti. Mutta jostain vain kaivoin voimaa että ensi vuonna mun on vaan ihan pakko päästä!! Aloitin lukemaan mafy:n valmennuskurssilla jo syys-lokakuussa ja kuinka ollakaan tämä neljäs kerta palkittiin vihdoin sisäänpääsyllä. En edelleenkään voi uskoa että tämä pieni tyhmä tyttö, jota ei kukaan ollut koskaan tosissaan voinut pitää fiksuna, teki sen. Jos vain löydät uskon ja halun itsestäsi, olen varma että ensi vuosi tulee olemaan sun vuotesi. Äläkä mieti ikääsi, koulussa aloittaa aina paljon kaiken ikäisiä ja aikuisia kun ollaan ei sillä iällä oikeasti ole edes väliä! Suosittelen sulle Mafy:n valmennuskurssia koko sydämestäni jos sulla ei sitä ole vielä ollut. Siihen kuuluu 8 harjoituskoetta isossa koesalissa, joka voisi auttaa sua harjoittelemaan koetilanteen jännitystä ja hiomaan koetaktiikkaa ja ajankäyttöä. Lisäksi sulle tulee oma opo, joka soittelee sulle pari kertaa kuussa ja katsotte yhdessä sopivat lukusuunitelmat ja saat purkaa ajatuksia ja hän auttaa. Niin paljon tsemppiä ja voimia, mä uskon suhun!! ❤️
    http://roosamononen.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuntuu, että aina jään sen aidan toiselle puolelle. Kirpaisee myös se, että olisin päässyt jo muutamana vuonna hampaan puolelle. Haluaisin vaan koko tiedekunttan jo opiskelemaan, vaikka itse lääkärin ammatti on se todellinen unelma. Hammaslääkis olisi kuitenkin edes lähempänä sitä. Mulla on ihan toi sama fiilis ollut jo parin hakukerran ajan, että nolottaa ja hävettää. Kaikki mun parhaat ystävät ovat jo koulussa, joten mä olen joukon "musta lammas".

      Käväisin lukemassa sun "Miten pääsin lääkikseen" -postauksen. Tuli just sellanen fiilis, että kyllä mä sinne joskus pääsen, kunhan vain joka vuosi jaksan yrittää. Tieto ja taito ei katoa yhtikäs minnekään. Vaikka en kerkeisi niin paljon lukea nyt seuraavana vuonna, kun kandin teko ja siihen vaadittavat kurssit vie aikaa, uskon, että kunhan vaan taas keväällä kerkeän palauttamaan mieleen kaikki asiat ja annan itsestäni 100%:a kokeessa, tulen pääsemään sisään.

      Valmennuskurssit tuskin tulee mulle kysymykseen, koska tosiaan opiskelen yliopistossa ja se vie oman aikansa. Myös niiden korkea hinta saa mut kyseenalaistamaan niiden tarpeellisuuden. Minulla ei kuitenkaan ole vanhemmat kukkarona. Anyways, ne harjoituskokeet olisivat mulle enemmän kuin tarpeellisia. Olen harkinnut myös, että kävisin uusimassa ainakin kemian ja fysiikan ylioppilaskirjoitukset, jotta vaan saisin kaiken mahdollisen treenin pääsykoetta varten.

      Kiitti tosi paljon kommentistasi Roosa ja tsempeistä! Inspiroit mua muutenkin tyylillisesti älyttömästi, joten tuli hyvä mieli, kun päädyit kommentoimaan tänne. <3

      Delete
  4. Ei oikeasti ole häpeä jos ei pääse, vaikka kuinka monta kertaa hakisi. Ne kysymykset on oikeasti niin satunnaisista alueista, ja on usein tuurista kiinni jos on just sattunut lukemaan niitä pikkuprinttejä :D Mutta jos oikeasti haluaa jotain ja tekee töitä sen eteen, niin kyllä se työ palkitaan jossain vaiheessa :-* Tsemppiä! :)

    ❀ Cinderella Days ❀

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se ei olekaan häpeä! Hävettää vaan nyt, kun EI vielä ole päässyt. Kiitos paljon tsempeistä ja pidetään ensivuodelle peukkuja! ☺️

      Delete
  5. Heippa! Sun tarinasi kosketti mua kovasti ja no, itse kolme vuotta sitten lääkikseen päässeenä tiedän sen kovan työn, minkä se vaatii. Mutta muista se, ettei ne muut jotka pääsee sisään, oo sen fiksumpia kuin kukaan muukaan, sulla on ihan yhtäläiset mahikset ja kovalla työllä ja vahvalla motivaatiolla tuut pääsee sisälle! Mulle tuli itse asiassa mieleen yks mun parhaista kavereista, joka pääsi sitten viimein neljännellä kerralla sisään, veti täysiä koko vuoden ja näytti kaikille epäilijöille! Tuut olee vielä sellanen <3 tässä on linkki vielä postaukseen, jossa kerron Sillan tarinan: http://trustmeimastudent.blogspot.fi/2016/07/opiskelijaprofiili-iii.html
    Toivottavasti se vois antaa sulle tsempit ja motit, että jaksat alottaa vielä ja lähtee tavottelemaan sun unelma-ammattia!

    Pettymyksestä huolimatta koita viettää huippu kesä ja sitten alottaa syksyllä puhtaalta pöydältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi vitsit kiitos sun kommentistas Anni! Oon lukenut sun blogista joskus lääkisaiheisia postauksia, vaikka oonkin koittanut pysyä irrallaan kaikista netissä liikkuvista lääkisforumeista, koska ne vaan luovat paineita ja aiheuttaa pahaa mieltä. Sun blogista ei ainakaa jäänyt sellanen fiilis! :-) Pahinta on löytää se usko koko hommaan enää. Mulle se lukeminen ei oo sinänsä rasite, joten kyllä tässä vielä jaksaa hakea montakin vuotta. Usko koko pääsemiseen alkaa vaan kadota. Ainakin nyt tuntuu siltä. Huippua kesää sullekin! ❤

      Delete
  6. Rohkea postaus tänä lyttäämisen aikakautena. Uskon, että saavutat unelmasi. Kamalasti tsemppiä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Iina ja aivan ihanaa kesän jatkoa sulle! :-)

      Delete
  7. Samaistun noihin sun fiiliksiin vaikka eri alalle yliopistoon haenkin. Itselläkin oli nyt kolmas hakukerta tai no toinen kerta samalle alalle. En myöskään päässyt sisään. Olin niin pettynyt ja jollakin tavalla mua myös hävetti ja ahdisti etten taas tiedä mitä teen seuraavan vuoden. Jonkin aikaa siinä surin koko tilannetta, mutta lopulta päätin etten kuitenkaan luovuta vielä. Monet kuitenkin hakee useemman kerran opiskelemaan, joten kyllä mäkin vielä sen opiskelupaikan saan kun jaksan yrittää. Uskon et säkin, Tsemppiä! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja mieluummin hakee vielä, koska mitä ihmettä siinä voi menettääkkään? Tottakai ehkä voi saada pahan mielen, mutta mielummin kuin jossittelee ja luovuttaa. Tsemppiä hakemiseen sullekin ja ihanaa loppukesää! <3

      Delete
  8. Tämä teksti jotenkin kosketti mua vaikken lääkikseen haluakkaan. Mutta tuo, että kuinka paljon haluaa jotain asiaa ja näkee sen eteen paljon vaivaa eikä siltikään onnistu :/ Se varmasti lannistaa, mutta mä uskon että pääset lääkikseen varmasti jossain vaiheessa! <3 Mäkin hain opiskelemaan sosionomiksi ja kyllä harmitti kun ei päässyt opiskelemaan :/ Mutta on yritettävä vain uudelleen ja keksiä muuta tekemistä sille ajalle kun on taas seuraavat pääsykokeet :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nimenomaan!! Haet vaan sinnikkäästi niin kyllä ne ovet jossain välissä aukenee! :-) Mulla riittää tekemistä kyllä hahah. Heti kesätöiden jälkeen takaisin opintojen pariin! Onkin jo vähän ikävä opiskelua.

      Delete
  9. harmi vaikka opiskelupaikka ei irronnut, mutta sulla ei vielä ole kiire, vaikka siltä tuntuu, tuo periksi antamaton asenne vaan ja eteenpäin!! Upeita nämä kuvat!!!

    ReplyDelete
  10. Voi ei, harmittaa sun puolesta etteivät ovet auenneet vielä! Itsekin hain tänä keväänä lääkikseen yliopisto-opintojen ohella ja jäin myös rannalle. Mulle oli ainakin tosi vaikeeta löytää aikaa pääsykoeluvuille ja jälkiviisaana olis pitäny alottaa lukeminen pikku hiljaa jo syksyllä. Mietin vaan postaustasi lukiessa että koitko että ehdit hyvin kerrata vain muutamassa viikossa tarpeeksi hyvin kaikki asiat tai aloititko tarkoituksella lukemisen noin myöhään? Fiksu oot kyllä selkeesti jos muutaman viikon lukemisella pääsit kuitenkin noin lähelle sisäänpääsyä! Mietin myös että kun puhut paljon siitä kuinka epäreilua on ettet päässyt tänäkään vuonna niin kannattaa ottaa kuitenkin huomioon että suurin osa fiksuista ja monta kertaa jo hakeneista hakijoista käyttää monia kuukausia lukemiseen ja sun olis pitäny päästä vaikka luit vaan muutaman viikon? Ihanaa kuulla kuitenkin että et oo luopumassa sulle tärkeestä unelmasta, kyllä me molemmat vielä sinne kouluun päästään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei mulla oli viime vuonna ihan samat fiilikset sen aikataulun suhteen. Opiskelen siis yliopistossa biokemiaa, kemiaa, matikkaa ja fysiikkaa. Toinen opiskeluvuosi vaati minulta paljon enemmän aikaa kuin ensimmäinen. Luin siis kahtena aikaisempana vuotena sen 6 kuukautta koulun ohella pääsykokeisiin. Tänä vuonna ei vaan yksinkertaisesti riittänyt aika. Sen kolme viikkoa luin heti herättyäni kunnes kävin nukkumaan. Vähättelen kuitenkin asiaa koska siis luin keväällä koko ajan kun kerkesin. Aloitin tammikuussa, mutten kerennyt lukemaan, koska opinnot olivat toisena vuotena haastavampia. Halusin myös nauttia elämästä, koska koko tämän kaksi-kolme vuotta olen ajatellut vain, että "sit kun mä pääsen". Ylipäätään ajattelen, että yliopistossa kemian, fysiikan ja biokemian opiskelu on ku pääsykoelukemista. Luin tuon kolme viikkoa vain ja ainoastaan lukion biologiaa. Kaikki muistui mieleen nopeasti. Takerruin hyvin pieniinkin yksityiskohtiin. Tiedän kyllä tasoni ja sen mitä sinne vaaditaan!! Moni tosiaan luopuu opinnoista tai töistä, mutta minä en päästynyt tekemään niin. Varasijat mulla on ollut 161, 135 ja nyt 58, joten ainakin lähemmäs on päästy 😅 Haluan tosiaan saada kandidaatin paperit ellen jopa maisterin paperit kemialta. Näen kuitenkin, että en luovuta, vaikka lukuaika on minimissään. Oikeesti voin jopa myöntää, että mä rakastan pääsykokeisiin lukemista. Mua vaan kiinnostaa ihmisbiologia niin paljon! Kemia ja fysiikka tulee onneksi tuolta yliopistosta. :-)

      Tsemppiä sulle iiiiihan sikana! Eiköhän me sinne kouluun päästä eikä sillä ole niin väliä, että millon! 😊

      Delete
  11. Vähän kyllä ihmetyttää että samaan tekstiin mahtuu ihmettelyä siitä ettei kovalla työllä pääse sisään, ja sen myöntäminen että käytit valmistautumiseen vain pari-kolme viikkoa. Tiedät kuitenkin edellisistä vuosista sen miten kova laskurutiinin on oltava. Fysiikan vaadittava laskurutiini ei synny millään tuossa ajassa, varsinkaan jos samaan aikaan pitää ehtiä kertaamaan koko biologia.

    Ihan hyvä ettet valita epäreiluudesta. Kivaahan tämä hakuprosessi ei ole, mutta vaatimukset ovat kaikille samat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä kans ihmettelin, että samassa tekstissä koet tollasta tuskaa sisäänpääsemättömyydestä, mutta samalla kerrot lukeneesi vain muutaman viikon? Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että mikset aloittanut jo esim. alkuvuodesta pikkuhiljaa kertaamaan? Kuitenkin kilpailu on pirun kovaa ja tosiaan monet hakee monia kertoja, kuukausien lukemisella.

      On hyvä jos osaa olla sopivan itsevarma eikä vedä lukemisten kanssa överiksi, mutta liiallinenkin varmuus kyllä kostautuu.

      Delete
    2. Lasken yliopistossa päivittäin fysiikkaa ja kemiaa, luen jatkuvasti kemian, biokemian ja fysiikan tentteihin. Tuon 3 viikkoa ja no hajanaisesti mitä kerkesin koko vuoden aikana luin biologiaa ja ihmisbiologiaa. Mulle lukeminen ei ole mikään ongelma. Pääsykokeista tulevat paineet ehkä enemmänkin!

      Delete
    3. Hei,
      Itsekin luin fysiikkaa ennen lääkikseen pääsyä ja en voi kuin ihmetellä että ajattelet yliopisto fysiikan ja kemian auttavan pääsykokeissa. Itse koin enemmän haittaa fysiikan opiskelusta, koska ajattelin monet laskut liian vaikeasti.

      Toinen asia joka myös ihmetyttää on se että lukuprosessin ohella teet niin paljon muuta. Esimerkiksi töissä käynnin Miettinen kannattaa lopettaa. Jos oikeasti sisään, panosta kaikki siihen tavoitteeseen. Älä tee asioita puolivaloilla. Silloin et tule pääsemään sisään. Itse muutin haku keväänä takaisin vanhempien luokse ja satsasin kaiken lukemiseen. Se kannatti.

      Mutta te töitä täysillä unelmasi eteen! Ja jos ensi vuonna pääset sisään, et ole sen vanhempi kuin muutkaan opiskelijat, koska todella harva pääsee suoraan lukiosta sisälle.

      Delete
  12. Sori nyt jos rikon sun pilvilinnat. 90% lääkikseen hakijoista ei KOSKAAN pääse sisään, vaikka yrittäisi kuinka monta kertaa. Se on karua, mutta kaikki eivät kykene läpäisemään pääsykoetta eivätkä siten ansaitse päästä lääkikseen. Johonkin ne rajat on vedettävä ja pääsykoemenestys on tällä hetkellä se sisäänpääsyn mittari.

    Tsemppiä jatkoon, kyllä sieltä kemialtakin valmistuessa saa varmaan kivoja ja mielenkiintosia töitä. :)

    t. Tokalla sisään Turun yleiselle

    ReplyDelete
    Replies
    1. Passiivis-agressiivinen kommentointisi ja ilkeä sävy antaa susta hyvän kuvan! :) varmasti sinullakin on kollegoja sielä Turussa jotka ovat hakeneet reilusti enemmän kuin 1-2 kertaa, arvosteletko heitä yhtä töykeästi? terkuin Ekalla sisään Tampereelle. Ps. Tsemppiä Maija! Todellakin pääset kun saat viilattua osaamisen ja tekemisen kuntoon. Eiköhän sen nää jo noista sun varasijoista :)

      Delete
  13. Pakko tulla kans kommaamaan. Mä haluun vaan sanoo, että jos toi on sun unelma, älä luovuta. Vaikka nyt tuntuis siltä. Mä oon ite hakenu lukiosta suoraan joskus sata vuotta sit ja en päässy. Menin TKK:lle, opiskelin, valmistuin ja olin pari vuotta duunissa. Alotan ens kuussa Stadin lääkiksessä ja oon 32 lokakuussa, eli oon melki nelikymppinen kun valmistun lääkäriks! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa opiskelua. En itsekään päässy heti sisään ja tiedän todella miltä toi tuntuu. Se on ihan paskaa. Älä anna niille negatiivisille ajatuksille sijaa, vaan keskity enemmin siihen mitä jo osaat! Mä olin viime vuonna varasijalla 72. Tänä vuonna pääsin heittämällä sisälle, reipaasti yli rajan, joten toi sun 58. on oikeesti hyvä tulos!. Mä olin yhtä kuukauden lukulomaa lukuunottamatta koko lukemisen ajan täyspäiväisesti töissä, joten ymmärrän kuinka haastavaa pääsykokeeseen valmistautuminen on yhdistää muihin opiskeluihin/töihin. Mut silti on ihan mahdollista onnistuu! Kovasti tsemii, ja älä luovuta! Se sisäänpääsy tuntuu sitä sweetimmältä mitä enemmän oot taistellu sen puolesta :) Jos kiinnostaa, kirjottelen tällasta blogii: https://matamimedisiina.blogspot.fi. Sieltä löytyy juttuu omasta valmistautumisesta ja sit jatkossa kans koulusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hah kiitos kommentistasi! On niin hauskaa, kun kommenteissa on niin eri näkökulmat (esim tämä verrattuna edelliseen). Ihanaa, että ees joku näkee tän hakemisprosessin myös vähän samanlaisesta näkökulmasta (työssäkäyvän/opiskelijan). En viitsi jättää opintoja kokonaan, koska sitten loisin itselleni liikaa paineita sellaisella "nyt on pakko päästä" -asenteella. Kaikilla on niin erilainen suhtautuminen kokeeseen ja kaikki tekee sen niissä omissa rajoissa. Mä pyrin olemaan onnellinen, vaikka en vielä sielä koulussa ole. Mä tulen olemaan! Ihan sama, vaikka osan mielestä en tulisi ikinä olemaan. Kukaan siellä ruudun toisella puolen ei kuitenkaan tiedä mun osaamista täysin, enkä voikaan sitä osoittaa! Eniweis sikana onnea sulle unelmiesi koulupaikasta!! Mäkin vielä tulen pääsemään toivottavasti! :-)

      Delete
  14. Mäkin halusin tulla tänne kertomaan, että älä luovuta. Itse pääsin lääkikseen viime vuonna, viidennellä kerralla. Lääkikseen hakeminen vaatii valtavaa motivaatiota ja työtä, jos se on sun unelma niin älä luovuta. Oon pohdiskellu aika paljon, miks mulla kesti niin kauan päästä sisälle. Ekat kaksi vuotta mulla meni vähän puolivaloilla omaa opiskelutekniikkaa opetellessa ja lukiessa lukion kemia ja fysiikka käytännössä alusta asti itse. Tokan kerran jälkeen pääsin yliopistolle lukemaan erästä bioalaa, jonka koin kyllä alusta asti kakkosvaihtoehdoksi. Lopulta vietin kakkosvaihtoehdolla kolme vuotta, samalla lääkikseen hakien. Käytin ihan liikaa aikaa tämän bioalan lukemiseen. Kaikki se aika oli pois lääkikseen hakemiselta. Toki on hyvä tehdä esim. alkusyksy jotain muuta, jotta tuntuu että pääsee edes vähän elämässä eteenpäin. Kuitenkin antaisin sulle neuvon, että jos todella haluat sinne lääkikseen, laita se kemia jäihin ja käytä (lähes) koko tuleva vuosi pääsykoelukemiseen. Ylimääräisellä ajalla varsinkin syksyllä, lepää vähän. Mulla olisi ollut myös kandin teko edessä, mutta laitoin asiat tärkeysjärjestykseen ja totesin, että en halua valmistua kakkosvaihtoedostani ja lopulta kun pääsen lääkikseen, en tee sillä kandin paperilla yhtään mitään. Ja tämä priorisointi tuotti kuin tuottikin tulosta. :)

    Tiedän, että tuntuu vaikealta ja harmittaa, ehkä jopa masentaa. Kuitenkin unelmiaan pitää tavoitella ja tehdä kovasti töitä, jotta ne voi saavuttaa. Muiden "vieläkö sä haet" kommentit on inhottavia, mutta kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Loppujen lopuks munkin kurssikavereista moni on hakenut kolme kertaa tai useammin. Ja 29-vuotta on ihan hyvä ikä valmistua, itsekin olen 30 kun valmistun. Nyt huilaat hetken ja sit täysi tsemppi päälle! :)

    ReplyDelete
  15. Aloitin yliopistolla 30-vuotiaana ja kaikki muut 19-21v. Ei ole haitannut yhtään mitään ikäero, älä ole siitä huolissasi. Vaikka tekis kaiken niin kuin lapsena haaveili, elämä voi heittää eteen mitä tahansa.

    ReplyDelete
  16. Muistan, kun vähän ennen tän vuoden pääsykokeita katsoin sun tekemän videon aiheesta ja mietin silloin, että toivottavasti sulla tärppäis tänä vuonna, sillä susta huoku ulos oikea halu päästä sisälle. Todella harmi, ettei niin käynyt. Itse hain tänä vuonna ekaa kertaa suoraan lukiosta ja epätoivon hetket, pettymys ja itseinho oli suuri, kun tulokset tuli. Ahdisti vain kun kaverit hihku onnesta omista opiskelupaikoista ja mun päässä vaan pyöri ajatus siitä että miksi mä en oo tarpeeks hyvä. Läheiset jaksaa muistuttaa, että ei mulla oo mikään kiire ja joku kaunis päivä kova työ vielä palkitaan. Tälllä hetkellä kaikki tuntuu vaan hyvin kaukaselta ja mietin, että millon tulis alkaa opiskelemaan lisää, että ens keväänä taidot riittäis.
    Sen haluun kuitenkin sanoa sulle, että missään nimessä luovuta! Oon varma, että sun vuorokin tulee vielä!

    ReplyDelete
  17. Moikka! Kommentoin vähän myöhässä, mutta ehkä huomaat tämän kuitenkin.

    Ikävää, ettet ole päässyt sisään. En usko, että ongelmana on osaamisesi, kun olet jo useamman kerran päässyt noinkin lähelle. Sen sijaan katsottuani viimevuotisen videosi ja luettuani tämän postauksen uskon, että ongelma on enemmän sun asennoitumisessa. Kun puhut epäreiluudesta ja siitä, kuinka sun pitäisi jo olla sisällä, huokuu siitä aika voimakas ylimielisyys. Kenelläkään ulos jääneellä ei ole syytä valittaa epäreiluudesta, sillä kaikki ovat kokeessa täsmälleen samalla viivalla - sama koe, sama määrä aikaa käytettävissä, samanlainen arvostelu. Ne, jotka saavat korkeimmat pisteet, pääsevät sisälle ja ovat ansainneet paikkansa. Muut sinä vuonna eivät. Jos aika ei sulla riitä kokeen suorittamiseen, ei kyse ole epäreiluudesta, vaan ongelmakohdasta, jonka korjaamiseen sun kannattaa jatkossa keskittyä.

    Uskon vilpittömästi, että tarkastelemalla uudelleen asennettasi pystyisit suorittamaan etenkin henkisen valmistautumisen paremmin ja hyödyntämään koetilanteessa osaamisesi täysipainoisesti. Nöyrällä asenteella pääsee aina pitkälle, lajissa kuin lajissa.

    Kaikkea hyvää, toivottavasti lääkiksen ovet avautuvat vielä sinulle!

    T. Medisiinari Turusta

    ReplyDelete
  18. Jotenkin tosi voimaannuttavaa lukea toisen samassa tilanteessa olevan tekstiä aiheesta.. Mulla oli myös kolmas hakukerta ja varasija 13 ei lohduttanut ollenkaan. Mutta hei! Unelmien kanssa ei luovuteta ja muiden mielipiteillä ei ole väliä! Tsemppiä hurjasti jatkoon<3

    http://simplylovingstyles.blogspot.fi

    ReplyDelete
  19. Olet tosi rohkea kun kirjoitit aiheesta. Lääkikseen pääseminen on todella kovan työn takana ja uskon että olet siitä työstä jo suurimman osan tehnyt. Älä vaan luovuta enää näin lähellä maalia!

    ReplyDelete
  20. Hei!
    Olen itse pian valmistuva lääkäri ja sattumalta luin blogiasi! Itse pääsin 2. hakukerralla sisään ja silloin ekan hakukerran jälkeen kävin läpi samoja epätoivon fiiliksiä kuin sä. Haluan vain sanoa sulle, että vaikka nyt tuntuu maailmanlopulta, niin vaihtoehtoja on! Jos kokeilisit hakea johonkin kaupunkiin johon pääsee helpommin sisään (Kuopio, Oulu)? Monet ystäväni opiskelevat ulkomailla (Viro, Ruotsi), olisiko tämä ihan poissuljettu vaihtoehto? Hyvä muistaa että lääkärin työ on todella raskasta ja ne vaikeudet vasta alkaa lääkikseen päästessä ja etenkin työelämään siirtyessä. Itsehän kuvittelin, että olen maailman onnellisin kun pääsen lääkikseen. Todella vastuullista työtä ja monesti potilaat ovat tyytymättömiä, vaikka tekisi parhaansa. Aika monet itkut on työpäivien jälkeen itketty. Toisinaan mietin, että jos pääsisin ajassa taaksepäin, ehkä valitsisin toisen alan. Monia muitakin hyviä, lääketieteeseen läheisesti liittyviä aloja on (hammaslääkäri, terveydenhoitaja, bioanalyytikko, fysioterapeutti, ravitsemusterapeutti, tutkija ja sairaalakemisti). Toisina päivinä taas olen kuitenkin tyytyväinen alaani. Varmasti työahdistus vähenee kun kokemusta tulee. Mutta pääsykokeet, opiskelu ja työelämä on kyllä pitkä ja kivinen tie ja monet asiat (terveys, sosiaaliset suhteet, henkinen hyvinvointi) kyllä tulee kärsimään jos tämän alan valitsee. :) En siis sano sulle, että kannattaisi luovuttaa, jos lääkäriksi tulo on sulle suurin unelma, mutta muistutan vain että elämässä on muitakin vaihtoehtoja, jotka voi tehdä yhtä onnelliseksi. Toivon sulle paljon onnea sille tielle minkä valitsetkin! :)

    ReplyDelete

Minä

Olen 21-vuotias opiskelija Turusta. Rakastan matkustamista, hyvää ruokaa ja juomaa, muotia sekä kaikkea naisellista. Tunnen oloni mukavaksi lähimmäisten seurassa. En ole kotona makaavaa tyyppiä, vaan aina pitää olla menossa. Haaveenani on päästä opiskelemaan lääketiedettä ja matkustaa maapallon ympäri.

INSTAGRAM: @maijaviola

Yhteydenotot

maija.polvinen@gmail.com
Powered by Blogger.