lauantai 14. tammikuuta 2017

BALI KUTSUU



KUVAT WE <3 IT

Niin kuin voitte jo otsikosta päätellä: Mä lähden Balille helmikuun lopussa ja oon maaliskuun puoleen väliin saakka siellä. Lennot jännittää ihan hirmuisesti, koska kokonaisuudessaan ne on niin pitkät. Oon lentänyt aikaisemmin korkeintaan 14 tuntia. Paluumatkan 35 tuntia on jo vähän next level. :-D 10 tuntia Hong Kongissa ei houkuttele, mutta reissufiilis päälle ja menoksi. 

Olemme miettineet yöpymispaikaksi jotain Kutan lähellä sijaitsevaa paikkaa, josta on lyhyt matka keskustaan, mutta myös lyhyt matka jollekin rauhallisemmalle rannalle. Onko kellään siellä mitään ehdotuksia? Ihanaa, kun siellä välimatkat ovat niin lyhyet, että näkee helposti kaiken mitä haluaa siinä kahden/kolmen viikon aikana. Ainakin majoitus olisi tarkoitus olla lähellä rantaa ja sitten maaseuduille ja vuoristoon tekisimme sellaisia päiväreissuja! En malttaisi millään odottaa, että pääsen suihkuttelemaan vesiputouksen alle ja syömään aamupalaksi hedelmiä ja juomaan juuri puristettuja mehuja. 

Muistatte varmasti, kuinka valitin pari postausta taaksepäin matkakuumeestani. Nyt se on saatu tyydytettyä. Vielä jännittävämpää on, että lähden reissuun mulle hyvin uuden ihanan kaverin kanssa. Saa nähdä mitä siitä tulee. :-D Vaikka kuinka yritämme kaverini kanssa etsiä ja kysellä parhaat mahdolliset vinkit reissuun, niin teidän vinkit olisi todella arvokkaita. 

Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita: Missä syödä, missä yöpyä ja mitä aktiviteetteja?

16 kommenttia:

  1. Wau, ihanaa matkaa! Mä oon niin pitkään unelmoinut matkasta balille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No sama täällä! Ihanaa, että yks unelmista toteutuu vihdoin.

      Poista
  2. Voiei mun matkakuume senkun vaan kasvaa tän myötä!!:D Ihanaa reissua teille - ehkä mekin päästään tonne vielä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah toivottavasti sunkin matkakuume saadaan parannettua. :-D Reissuun vaan!

      Poista
  3. Ei vitsit!! Mä olin Balilla kuukauden tasan vuosi sitten koko helmikuun ja se oli niiiiiiin ihana paikka <3 Jos kiinnostaa lukea Balipostauksia, niin niitä löytyy iso kasa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa ehdottomasti suuntaan siis sun blogiin. Eiköhän sieltä löydy! :-)

      Poista
  4. Oi wau! Aivan mahtavaa matkaa sulle! <3
    Hong Kong on muuten paljon parempi kuin Shanghai, nimimerkillä: 20hvälilaskutakanamolemmissa XD

    ❀ Cinderella Days ❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ apua, ja me mietittiin, että se 10 h on paha. Eiköhän mekin sitten selvitä! :-D

      Poista
  5. Upeaa reissua!<3 Bali on ihan mahtava paikka ainakin kuvien perusteella :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! ❤ Se on ihan varmasti!

      Poista
  6. Mukavaa matkaa! Bali on ihana paikka! <3 viime keväänä itsekkin käytiin siellä :) matkasta teki ihanan se, että muutamassa viikossa kerkesi nähdä ihan erilaisia paikkoja. Oltiin saarilla jossa oli rauhallisempaa, osa reissusta kutalla jossa oli jo enemmän vilinää, hulinaa ja kaupunki meininkiä. Ja ubudissa jossa oli "maalais maisemat" kaikkine riisipeltoineen :) Saat varmasti ihania muistoja Balilta! Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Käsitys Balista alkaa pikkuhiljaa muodostua. Kiitos vinkeistä! Ubud on ainakin tsekattava! :-)

      Poista
  7. Eeikä! <3 Mulle on tullut jo todella kova hinku Balille ja sinne on pakko päästä! Ihanaa kun pääset reissuun, sulle tulee varmasti ihana reissu :) Odotan jo innolla matkapostauksia sulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taidakaan olla ainut, kuka on haaveillut Balista. Ihanaa, että se pääsee toteutumaan. Yritän parhaani mukaan tuoda tunnelman myös tänne blogin puolelle! :-) Varmasti tulee upeaa! ❤

      Poista
  8. Ihanaa, että reissuasia ratkesi noin nopeasti!:) Bali vaikuttaa ihan hullun mielenkiintoiselta kohteelta, huippua reissua sulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! :-) Saa nähdä kuinka mielenkiintoinen reissu mulla tulee olemaan.

      Poista