Boots & shirt - ZARA

Skirt - Second Hand

Sunnies - Ray Ban

Bag - Saint Laurent

Mä sain ne!! Ylipolvensaappaat nimittäin. Kaikki 36 -kokoiset oli Zarasta päässeet loppumaan, mutta onnekseni nämä 37:t eivät ole juurikaan isommat. Viimeinen pari pääsi käsiini Helsingin Zarasta. Nää oli kyllä ne kengät, jotka jäi kaivelemaan mun mieltä, mutta mutkien kautta ne on kuitenkin vihdoin mun kenkätelineessä! Turussa ovat suosineet sateiset säät, joten näitä kaunokaisia en ole rohtinut vielä ulkoiLuttamaan, mutta kärsivällisesti odotan sitä päivää. 

Tulin eilen illalla Turkuun. Pidin pari päivää omaa lomaa viikonlopun jatkeeksi, sillä Justin Bieberin keikka oli maanantaina. Keikkaa on kritisoitu netissä ihan hirveän paljon, mutta mulla on siitä tosi ristiriitaiset, mutta ei todellakaan sellaiset "huonoin keikka ikinä" -fiilikset. Jo heti Hartwall arenan ulkopuolella oli sellainen olo, että oli osa yhtä teinimassaa, mikä jo mua rupesi tympimään. Siinä, missä kaikilla oli bombertakki, kireät mustat polvista rikotut farkut, niken tai addun lenkkarit, lippis ja niken pussukkareppu, minulla oli päälläni trenssitakki, suorat housut ja yllä olevissa kuvissa esiintyvä laukku. Tästä kaikesta huolimatta tunsin olevani osa suurta massaa ja ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. 

No keikka alkoi ajallaan, ja me (sisko ja mä) tanssittiin ja laulettiin ihan kuin sen kanssa. Väliajalla tajuttiin kuitenkin yksi asia: Justin ei hymyillyt koko ensimmäisen puoliskon aikana. JB tekee nykyään musiikkia, josta tykkää monenlaiset ihmiset, mutta kuitenkin belieberit on selvästi pysyneet uskollisina. Olisin halunnut kuulla enemmän sen ääntä, mutta heti, kun suu aukesi, kaikki rupesivat kiljumaan. Jos ihminen näyttää masentuneelta, niin uskon sillä olevan myös aika paljon sanottavaa. Yleisö ei ollut kuitenkaan valmis kuuntelemaan sitä. Mä nautin keikasta, mutta se pisti jotenki miettimään, että voidaanko me nauttia musiikista, jota se ei enää halua esittää, koska fanitus on mennyt jo itse musiikin edelle. Välillä musta tuntu, että me katsottiin eläintä häkissä, kuin maailman parasta artistia. Kaikkien keikkojen ei tarvitse hehkua positiivista energiaa. Albumi oli kokonaisuudessaan mielestäni tosi surullinen ja haikea, joten keikka sopi itsessään albumin tyyliin. Musiikin pitääkin herättää tunteita, ja nyt se mussa on herättänyt. Nään jotenkin koko Justinin olemuksen paljon paremmin kuin ennen.

Meillä kaikilla on huonoja päiviä, mutta artistin elämää on niin vaikea nähdä ulkopuolisen silmin. JB:n on oltava koko ajan jonkun seurassa, eikä koskaan yksin. Koko maailma seuraa koko ajan joka ikistä askelta. Kenenkään meistä ei tarvitse varoa sanomisiaan niin paljon.